Tanssia ja liikuntaa

Tanssi- ja liikuntakursseille ei tullut riittävästi ilmoittautuneita, joten niitä ei järjestetä kesäkuussa. Seuraavan kerran on mahdollisuus saada ohjaajat Murtsikkaan elokuussa. Seuraa ilmoittelua.

Etelä-Kajaani on mukana Avoimet Kylät -päivässä lauantaina 11.6

Avoimet Kylät -päivänä kylillä on avoimet ovet ympäri Suomea!

Etelä-Kajaanin kylät on mukana järjestämässä päivää ensimmäistä kertaa. Kyläpäivä järjestetään kierrätys- ja siivousteemalla.  Tapahtuma järjestetään kahdessa paikassa: toinen kylätalo Murtsikassa ja toinen Lehtovaaran Haukijärvellä.

Haukijärvellä pidetään siivoustalkoot klo 9 alkaen. Omat haravat mukaan. Talkooväelle on tarjolla nokipannukahvia ja pullaa

Kylätalo Murtsikassa kyläpäivää vietetään klo 10 – 16.

Kylään on kutsuttu  kierrätysnaiset Anu Koskela Ekokympiltä ja Sari Leinonen Kainuun Nuotalta. He kertovat kierrättämisestä ja kodin jätteiden käsittelystä. Ajankohtaisina teemoina ovat biojätteen lajittelu ja jätevesien käsittely kotona ja mökillä.

Tilaisuuden ajan kyläkahvio on auki.

Viikonloppuna järjestetään eteläisten kylien alueella metallinkeräys 11. –  12.6.

Metallinkeräyspiste sijoitetaan kylätalon pihaan. Metallinkeräysalueella on valvonta keräyksen ajan. On mahdollisuus sopia, että metallinkeräysauto kiertää ja kerää metallijätteen etukäteen ilmoitetuista paikoista tien varrelta tai pihoista kylän alueelta maanantaina 13.6, kun se noutaa kuorman kylätalolta. Keräyksestä voit kysyä lisää kyläyhdistyksen puh 044 573 5770 (ilt).

Metallikeräyksen ja kyläpäivän tuotto menee kylätoimintaan ja kylätalon piha-alueen kunnostamiseen.

Metallinkeräykseen ei oteta vastaan käytöstä poistettua sähkö- ja elektroniikkaromua (SER), vaarallisia jätteitä eikä sekajätettä. 

Ohje metallinkeräykseen sopivasta metalliromusta:

Metallinkeräykseen KELPAA:

  • aitaverkot
  • piikkilangat
  • metalliset puutarhakalusteet
  • henkilöautot, työkoneet ja maatalouskoneet
  • kattopelti, rännit, tikkaat yms. rakennusten metalliosat
  • tynnyrit avattuina ja puhtaina
  • kotitalouksien pienmetalli tynnyreihin tai vastaaviin astioihin sijoitettuna( kattilat, pannut, ritilät, säilykepurkit, alumiinifoliot, ruuvit, naulat)
  • polkupyörät tai sen osat
  • kiukaat
  • muut kierrätysmetallit esim metalliset putket, potkurien metalliset osat yms
  • pienmetalli ja metallisilppu metallisissa astioissa

Metallinkeräykseen EI KELPAA:

  • sähkö- ja elektroniikkaromu (SER) kuten: astianpesukoneet, jääkaapit, liedet, pakastimet, mikroaaltouunit (ns valkea romu)
  • silitysraudat, tietokoneet, valaisimet yms.
  • vaaralliset jätteet: öljynsuodattimet, öljyt, maalit, liimat, akut ja paristot yms.
  • sekajätteet: kotitalousjätteet, puu, muovi yms.

 

Etelä Kajaanin Kylät on mukana Mahdollisuuksien torilla Kajaanin Raatihuoneen torilla la 21.5 klo 10 – 14

Kyläyhdistys osallistuu lauantaina 21.5 järjestettävään Mahdollisuuksien tori -tapahtumaan. Tarkoitus on mennä torille tapaamaan paikallisia, viemään tietoa kylistämme, esittelemään yhditystämme ja samalla hankkimaan varoja kylätoimintaan.

Mahdollisuuksien torit ovat kaikille avoimia ilmaistapahtumia, joissa on mahdollista nauttia monipuolisesta asia- ja viihdeohjelmasta, tavata paikallisia järjestäjiä ja maistaa erilaisia herkkuja maailman eri kolkista.

Tule käymään kojullamme, torilla tavataan !